HUOM! Laakapestäviä mattoja ei tällä hetkellä vastaanoteta. Lue tiedote alta!
TIEDOTE 11.6.2025, päivitetty 23.10.2025
Minulle sattui tiistaina 21.10. pieni tapaturma, jonka johdosta en ole täysin työkykyinen tällä hetkellä. Joulun lähestyessä kannattaa ottaa huomioon, että on hyvin mahdollista, että en voi vastaanottaa ollenkaan laakapestäviä mattoja tämän vuoden puolella!
(Tiedotteen vanha osuus:)
En (ainakaan) toistaiseksi ota vastaan laakapestäviä mattoja. Olen niiden osalta työllistetty pitkälle syksyyn saakka.
En myöskään ota vastaan minkäänlaisia varauksia tai tee mitään lupauksia laakapesujen osalta.
Tilanne voi muuttua sitten, kun olen saanut hoidettua nyt jo sisällä olevat (laakapestävät) matot.
Tiedotan mahdollisesta tilanteen muuttumisesta näillä sivuilla.
Rumpukoneessa pestävien mattojen osalta tilanne on normaali, ja niitä voikin tuoda pestäväksi tavalliseen tapaan.
Jos sinulla on mahdollisuus kuivattaa ne kotona, säästät hinnassa!
TIEDOTE (muokattu 26.10.2024)
Hyvät asiakkaamme!
Palveluihimme on tullut muutoksia elokuussa 2024 toisen yrittäjän muutettua pois paikkakunnalta ja luovuttuaan osuudestaan Pesulapalvelu Pogostan Pyykkäreissä.
Allekirjoittanut jatkaa yrittäjänä edelleen, mutta muutoksia on tullut niin palveluvalikoimaan kuin esim. aukioloaikoihin. Myös toimitusaikoihin muutos vaikuttaa.
Tärkeimmät muutokset lyhyesti:
- emme enää jatkossa pese ja käsittele isoja liinavaatepyykkieriä. Käytännössä tämä tarkoittaa isoimpien majoituspalveluita tarjoavien yritysten tekstiilejä. Pienehköt ja ennen kaikkea KIIREETTÖMÄT erät onnistuvat edelleen.
- pöytäliinojen ja verhojen pesu ja käsittely on loppunut kokonaan
- kaikkien erityistä viimeistelyä vaativien tekstiilien pesu ja käsittely on loppunut kokonaan, esim. juhla-asusteet
Matonpesu jatkuu entisellään, mikä onkin ollut allekirjoittaneen suurin vastuualue tähänkin asti.
Liikkeenharjoittaja Markku Räty
P. 050 437 0700
etunimi@pogostanpyykkarit.fi
KAIVO KUIVANA?
Jos olet oman kaivon varassa, eikä vettä ole riittävästi kaikkiin tarpeisiin, voit tuoda pyykit meille pestäväksi ja viedä sitten kotiin kuivumaan.
Näin vettä säästyy esim. ruuanlaitto- ja peseytymisvedeksi.
Yleensä meillä on varsinkin pieniä (6,5 kg) koneita vapaina, joten monesti pikkupyykit saa pesuun lyhyelläkin varoitusajalla.
Pikkukoneellinen pyykkiä maksaa 11 €.
Tuplakokoisen eli 13 kg:n koneellisen pesu maksaa 18 €.
Itse pesu kestää noin tunnin verran siitä hetkestä, kun kone pääsee aloittamaan työnsä.
UUDET AUKIOLOAJAT 5.8.2024 ALKAEN:
MA SULJETTU
TI - TO 9.00 - 16.00
PE 9.00 - 14.30
Huom! Yksinyrittäjä saattaa joskus joutua lähtemään asioille kesken työpäivän. Eli ovi saattaa olla hetkisen kiinni.
Liike saattaa olla suljettuna myös mahdollisen sairastumisen / muun ylitsepääsemättömän esteen takia.
Puhelimeen pyrin kuitenkin vastaamaan aina kun mahdollista (aukioloaikoina). Tekstiviesti tai viesti tämän sivuston palautelomakkeella on myös hyvä lähestymistapa kiireettömissä asioissa!
Edellä mainituista syistä varsinkin pitkän matkan takaa tulevien kannattaa ehdottomasti tarkistaa paikallaolomme puhelimella, sillä emme korvaa turhia ajoja!
HUOM!
Ajankohtaiset aukioloaikamme tulee aina tarkistaa näiltä sivuilta tai esim. puhelimitse. En voi ottaa mitään vastuuta, jos joku ulkopuolinen taho (esim. hakukone) ilmoittaa meidän yrityksemme osalta tietoja, jotka ovat vanhentuneita tai muuten virheellisiä!
Pesulapalvelu Pogostan Pyykkärit ei ole pyytänyt mitään ulkopuolista tahoa kertomaan tietoja itsestään, vaan nämä tahot ovat itse olleet aloitteellisia ilman yhteydenottoa meihin päin. Näin myös vastuu virheellisten / vanhentuneiden tietojen osalta kuuluu näille ulkopuolisille tahoille!